Uncategorized

Firmaliiga kausi 2025 päätökseen – kiitos osallistujille!

    Kuuden osakilpailun mittainen Firmaliigakausi 2025 saatiin päätökseen Nuuksion Kurjolammella 26.8. Viimeisessä osakilpailussa osallistujat saivat nauttia lähdöstä maaliin Nuuksion kansallispuiston maastosta ja lopuksi saunasta ja pulahduksesta Kurjolampeen. Hieno kausi saatiin päätökseen hyvässä kelissä ja tunnelmassa!

    Kuuteen osakilpailuun, kolmeen kevätkaudella ja kolmeen syyskaudella mahtui tuttuja maastoja Luukissa, Pirttimäessä, Solvallassa ja Kisakalliossa hieman uusilla twisteillä. Kurjolammen kansallispuiston maasto tuli toistamiseen kalenteriin mukaan. Nuuksion maastot ovat vuosi toisensa jälkeen Firmaliigan kävijöille rakkaimpia, eikä ihme, sillä maastot ovat mahtavia ja tutuistakin paikoista löytyy aina jotain uutta. Ratamestarit olivat onnistuneet tekemään radat sopivan haastaviksi mahdollistaen myös onnistumisia. Firmaliigan kävijöille toteutui viikoittain upea suunnistuselämys.

    Firmaliigan kauden 2025 tulokset ovat nyt lopulliset. Tästä joukkuetuloksiin. 

    A–F-lohkojen koot ja kolmen kärjet:   

    • A-lohko / 21 joukkuetta: 1. RELEX Solutions 1., 2. Orion 1., 3. Reaktor 1
    • B-lohko / 21 joukkuetta : 1. Sitowise 2. Metsä Group 1., 3. Neste
    • C-lohko /  21 joukkuetta: 1. DeduktiaSPORT, 2. Siemens, 3. Trimble 1.
    • D-lohko / 20 joukkuetta: 1. Nordea Urheilu 1., 2. Rässi-Rasti, 3. Suunto
    • E-lohko /  22 joukkuetta: 1. OX2, 2. Sievo, 3. Yhteislähtö 4.
    • F-lohko / 18 joukkuetta: 1. Kuuasema, 2. Nordea Urheilu 2., 3. Fingrid 3.

    Onnea lohkovoittajille ja kolmen kärjille!

    Syyskauden osakilpailut voitti RELEX Solutions 1, mutta kiertopalkinto pysyy Reaktorilla!

    Syyskaudella A-lohkon voitti vain syyskaudelle osallistunut RELEX Solutions, joka sai eniten pisteitä syksyn jokaisessa osakilpailussa. Silti Firmaliigan kiertopalkinto jää tasaisen varmasti suorittavalle Reaktorin joukkueelle, sillä kevään ja syyskauden osakilpailujen pisteet lasketaan yhteen. Oranssi valtakausi sai siis jatkoa.

    Koko kauden mittaisessa mittelössä Reaktor voitti toiseksi tulleen Helen 1.sen joukkueen 15.sta pisteellä. Kolmanneksi tullut Orion 1:nen ei jäänyt kauas, sillä se jäi Helenistä vain neljällä pisteellä. Tiukkaa kisaa käytiin siis näiden kolmen joukkueen kesken ja jokaisella osakilpailulla oli väliä.

    Näin voitokkaan joukkueen yhteyshenkilö Janne Ala-Äijälä kertoo Reaktorin joukkueen onnistumisesta:

    – Menestysreseptimme tälle kaudelle oli ehdottomasti tasaisuus. Emme voittaneet yhtään yksittäistä osakisaa, mutta hyviä pisteitä tuli läpi kauden. Vaikka syyskaudella vähän kärsittiin sairasteluista ja joukkueen kokoonpanon luontaisesta elämisestä, saatiin viivalle kuitenkin joka kerta verrattain vauhdikas joukkue. Olimme myös kohteliaasti aina ensimmäisinä paikalla tekemässä hyvät urat muille, ja samalla saimme keskittyä omaan itsenäiseen suoritukseen. Kilpailu on kuitenkin tiukkaa, joten lenkillä pitää käydä jos ensi kaudellakin halutaan piikkipaikka pitää. Rekry on toki myös auki, joten syksyn kisoissa voi tulla nykimään hihasta.

    Onnittelut Reaktor voitosta jo toistamiseen!

    Suuret kiitokset osallistujille kaudesta 2025 – keväällä 2026 tavataan jälleen Firmasprintin merkeissä!

    Sitä ennen toivotamme kaikki Firmaliigan osallistujat tervetulleiksi suunnistamaan Iltarasteille, kausi jatkuu 2.11. saakka sekä Nuuksion Huurteiseen, joka juostaan 15.11. Solvallassa. Tervetuloa!

    Syyskauden päätös Kurjolammella

      Hieno Firmaliiga kausi ja vuosi saa arvoisensa päätöksen Kurjolammen kisan myötä tiistaina 26.8. Vuoden viimeinen osakilpailu suunnistetaan Polku-hotellilta Nuuksion kansallispuistoon. Ratamestarina toimii HS:n valmennuksen urheilija Ollipekka Heikkilä.

      Firmaliigan syksyn pistetilanne näyttää tältä. A-lohkon voittaja ja kiertopalkinnon itselleen saava joukkue selviää viimeisen kilpailun myötä ja tällöin huomioidaan myös keväällä kerätyt pisteet (kevään 2025 pisteet) Jääkö kiertopalkinto Reaktorin palkintokaappiin, vai riittääkö Helen 1:sellä tai Orion 1:sellä potkua voittoon? Se nähdään pian!

      Firmaliigan ja Helsingin Suunnistajien kumppani Polku hotelli tarjoaa hienot puitteet kauden päätökselle. Firmaliigan kävijöille on tarjolla maksuton sauna / suihku ja uintimahdollisuus ja Ravintola Polku on avoinna ruokailijoille. Kts. lisäohjeet alta. Muista ottaa uikkarit ja pyyhe mukaan!

      Saapuminen ja aikataulu

      Opastus alkaa Veikkolasta, tästä osoitteesta. Kaikkien Firmaliigaan osallistuvien on tultava sitä kautta. Kilpailukeskukseen voidaan ottaa vain täysiä autoja (4- henkeä). Opastuksen alkupisteessä on paikoitus muille autoille sekä siellä muodostetaan täysiä autoja, jotka jatkavat kilpailukeskuksen välittömään läheisyyteen. Opastuksen alusta kilpailukeskukseen ja parkkiin noin 6km. Pyörällä pääsee myös hyvin perille.

      Kilpailukeskus on Polku hotellilla, osoitteessa Kurjolammentie 38, Nuuksio.

      Rekisteröinti maastoon alkaa klo 16.00. (HUOM! puoli tuntia normaalia aiemmin) ja lähdöt ovat klo 16.30 – 19 välisenä aikana. Maali sulkeutuu klo 20.

      Lähdöt, maali ja tulospalvelu

      A B C ja D E F lähdöt ovat lähekkäin. Tietä ja loppuosa polkua kulkien noin 1,5km. Maali on lähellä kilpailukeskusta. Muista leimata maalissa ja kulkea tulospalvelun kautta. Kuva oikealla

      Ratapituudet ja rastien määrä

      A5700 m14
      B5450 m14
      C5120 m13
      D4220 m12
      E3470 m11
      F2960 m7

      Mittakaava

      Radoilla A, B, ja C on käytössä 1:10 000 ja radoilla D, E ja F on käytössä 1:7 500. HUOM! Muutos kevätkaudelta: D-lohkon mittakaava on 1:7500 (ennen 1:10 000)

      Ilmoittautuminen ja osallistujalista

      Joukkueiden jäsenten ilmoittaminen etukäteen verkkolomakkeella kisaa edeltävä maanantaina 25.8. kello 20.00 mennessä joukkueen yhteyshenkilön toimesta. Tämän jälkeen muutokset paikan päällä infossa. Osallistujalista julkaistaan maanantai iltana 25.8. klo 21 jälkeen tänne.

      Kuntosuunnistus

      Firmaliigaan voi osallistua myös kuntosuunnistajana ilman joukkuetta annettuja lähtöaikoja noudattaen. Kuntosuunnistus tapahtuu FL:n radoilla, joista voi valita omalle kuntotasolle ja käytettävälle ajalle sopivan.

      Maksu tapahtuu kuten Iltarasteille IR maksutavat tai ohjaamalla maksu yritykselle, jos tästä on sovittu yhteyshenkilön kanssa. Pistelaskussa kuntoilijoita ei huomioida.

      Ratamestarin lausunto

      Firmaliigan finaalissa 2025 voittokamppailut käydään pääosin Kurjolammen länsipuolella. Radat kulkevat kokonaisuudessaan täysin kansallispuiston sisällä, tarjoten nautinnollista suunnistusta lähdöstä maaliin. Alueella on viimeksi kilpailtu kesällä 2019 maailmancupin keskimatkalla. Korkeuseroja on radoilla jonkin verran, mutta Luukin maastoihin verrattuna nousut ovat loivempia ja pienempiä. Uskoisinkin, että radoilla pystytään pitämään verrattain kovaa keskivauhtia. Kulkukelpoisuus on alueella hyvä, eikä metsätalouden jäljet hidasta suunnistajaa. Muutamia pieniä ennallistamistöitä on alueelle tehty viime vuosina, jotka vielä erottuvat maastossa ja voivat hidastaa.

      Ollipekka Heikkilä, ratamestari

      Polku hotellin ravintola

      Polkuhotellin ravintola on avoinna Firmaliigan suunnistajille klo 18 – 20.30 välisenä aikana. Tarjolla on kermainen lohikeitto talon vastaleivotun leivän kera hintaan 16,00 €/hlö. Makeannälkäisille on luvassa uunituoreita pullia ja kahvia. Tarjolla on myös virkistäviä juomia ja muita janonsammuttajia. Lämpimästi tervetuloa herkuttelemaan ja viihtymään!

      Sauna, suihku ja uinti

      Rantasauna + pukuhuone (laiturin lähellä) on varattu miesten käyttöön. Laiturilta voivat kaikki mennä uimaan, joten uikkarit käyttöön. Polku-hotellin rakennuksen päädyssä on sauna ja kaksi pukuhuonetta naisten käyttöön. Naisten saunalta on pienehkö kävelymatka rantaa pitkin laiturille.

      Kumppanit

      Suunnistajan Kauppa on paikalla.

      Helsingin Suunnistajien yhteistyökumppani Polku Hotelli Nuuksion kansallispuistossa tarjoaa 10 % alennuksen koodilla HSPolku, kun teet huonevarauksen Polku Hotellin verkkosivujen kautta.

      Seuran kumppani Lumonite näkyy Firmaliigan yhteydessä: Firmaliigan kävijät saavat 10 % alennusta kaikista Valostore.fi -verkkokaupasta ostetuista Lumonite tuotteista koodilla FIRMALIIGA2427.

      Tulokset ja livelox

      Ratakohtaiset online tulokset
      Firmaliigan syksyn pistetilanne
      Kurjolammen ratakohtainen pistelaskenta

      Tuloksiin liittyvistä puutteista tai epäselvyyksistä sähköpostia jyrki.louhi at helsinginsuunnistajat.fi la 30.8 iltaan kello 20.00 mennessä.

      Firmaliigassa on käytössä Livelox reittien analysointia varten. Radat julkaistaan tapahtumapäivän iltana klo 19.

      Luukissa tarjolla hienoa mäkimaastoa

        Firmaliigan syyskausi on lähtenyt tarmokkaasti käyntiin. A-lohkossa tilanne on jännittävä, sillä ensimmäisen osakilpailun jälkeen kärkeen on siirtynyt RELEX Solutions 1. Firmaliigan syksyn pistetilanne.

        Syksyn toinen osakilpailu suunnistetaan tiistaina 19.8. Luukissa. Radat suuntautuvat Luukista etelän suuntaan. Ratamestarina toimii Kimmo Liljeström.

        Saapuminen ja aikataulu

        Luukin ulkoilumaja, Luukintie 33, sijaitsee Vihdintien (tie 120) läheisyydessä. Rastilippu on opasteena Vihdintien ja Luukintien risteyksessä. Pysäköinti on Luukin niityllä. Bussilinja 345 tulee Elielinaukiolta Vihdintietä ja tekee kierroksen Hämeenkylän ja Askiston kautta.

        Rekisteröinti maastoon alkaa klo 16.30. Lähdöt klo 17 – 19 välisenä aikana ja maali sulkeutuu klo 20.

        Ratapituudet ja rastien määrä

        • A – 5,9 km, 12 rastia
        • B – 5,3 km, 11 rastia
        • C – 4,6 km, 10 rastia
        • D – 4,2 km, 9 rastia
        • E – 3,8 km, 9 rastia
        • F – 2,8 km, 9 rastia

        Lähdöt, maali ja tulospalvelu

        Kilpailukeskuksesta lähtöihin on matkaa 1,5 km, A B C ja D E F -sarjojen lähdöt ovat lähekkäin. Maalista kilpailukeskukseen on matkaa 1,0 km. Maali sijaitsee lähtöviitoituksen varrella. Muista leimata maalissa ja kulkea tulospalvelun kautta. Kuva oikealla

        Mittakaava

        Radoilla A, B, ja C on käytössä 1:10 000 ja radoilla D, E ja F on käytössä 1:7 500. HUOM! Muutos kevätkaudelta: D-lohkon mittakaava on 1:7500 (ennen 1:10 000)

        Ilmoittautuminen ja osallistujalista

        Joukkueiden jäsenten ilmoittaminen etukäteen verkkolomakkeella kisaa edeltävä maanantaina 18.8. kello 20.00 mennessä joukkueen yhteyshenkilön toimesta. Tämän jälkeen muutokset paikan päällä infossa. Osallistujalista julkaistaan maanantai iltana 18.8. klo 21 jälkeen tänne.

        Lähdöt, maali ja tulospalvelu

        Kuntosuunnistus

        Firmaliigaan voi osallistua myös kuntosuunnistajana ilman joukkuetta annettuja lähtöaikoja noudattaen. Kuntosuunnistus tapahtuu FL:n radoilla, joista voi valita omalle kuntotasolle ja käytettävälle ajalle sopivan.

        Maksu tapahtuu kuten Iltarasteille IR maksutavat tai ohjaamalla maksu yritykselle, jos tästä on sovittu yhteyshenkilön kanssa. Pistelaskussa kuntoilijoita ei huomioida.

        Ratamestarin lausunto

        Syksyn 2025 toinen Firmaliigan osakilpailu juostaan Luukin eteläisessä maastossa. Tällä kertaa tarjolla on kohtalaisen mäkinen ja paikoin peitteinen alue Luukki golfin ja Kaitalammen eteläpuolella. Maastopohja on juostavuudeltaan pääosin hyvä, paikoin korkeaa aluskasvillisuutta. Maastossa on jonkin verran karttaan merkitsemättömiä uria, jotka helpottavat etenemistä. Pidemmillä radoilla on tarjolla vauhdikas rastiväli tasaisemmalla avokallioalueella. Lyhyin F-rata tukeutuu alueen teihin ja polkuihin. Karttaan on merkitty kiellettyjä alueita (golf-kenttä ja Alkullan tila), joille ei tule mennä.

        Tervetuloa Luukkiin!

        Ratamestari Kimmo Liljeström

        Kumppanit

        Suunnistajan Kauppa on paikalla.

        Helsingin Suunnistajien yhteistyökumppani Polku Hotelli Nuuksion kansallispuistossa tarjoaa 10 % alennuksen koodilla HSPolku, kun teet huonevarauksen Polku Hotellin verkkosivujen kautta.

        Seuran kumppani Lumonite näkyy Firmaliigan yhteydessä: Firmaliigan kävijät saavat 10 % alennusta kaikista Valostore.fi -verkkokaupasta ostetuista Lumonite tuotteista koodilla FIRMALIIGA2427.

        Tulokset ja livelox

        Ratakohtaiset online tulokset
        Firmaliigan syksyn pistetilanne
        Luukin ratakohtainen pistelaskenta

        Tuloksiin liittyvistä puutteista tai epäselvyyksistä sähköpostia jyrki.louhi at helsinginsuunnistajat.fi la 23.8 iltaan kello 20.00 mennessä.

        Firmaliigassa on käytössä Livelox reittien analysointia varten. Radat julkaistaan tapahtumapäivän iltana klo 19.

        Syksyn Firmaliiga alkaa Solvallasta

          Firmaliigan syyskausi alkaa elokuun toisella viikolla. Syyskaudelle on ilmoittautunut joukkueita lisää ja joukkueita on yhteensä jo 125. Päivitetty lohkojako löytyy täältä. Tervetuloa mukaan!

          Syksyn ensimmäinen osakilpailu suunnistetaan tiistaina 12.8. Solvallassa. Radat suuntautuvat Orajärven suuntaan. Ratamestarina toimii seuran huippusuunnistaja ja pitkä linjan ratamestari Einari Heinaro.

          Saapuminen ja aikataulu

          Opastus tapahtumapaikalle on luontokeskus Haltian kohdalta, Nuuksiontie 84. Tapahtumakeskus ja pysäköinti ovat laskettelu- ja pyöräilykeskus Swinghillin pysäköintipaikalla. Käytössä on myös Nuuksiontien varressa sijaitseva pysäköintipaikka. Toivomme suunnistajien tulevan paikalle mahdollisimman täysillä autoilla. Bussilinja 245A ajaa Espoon asemalta Nuuksioon iltapäivällä noin puolen tunnin välein. Pysäkki on Haltian kohdalla.

          Rekisteröinti maastoon alkaa klo 16.30. Lähdöt klo 17 – 19 välisenä aikana ja maali sulkeutuu klo 20.

          Ilmoittautuminen ja osallistujalista

          Joukkueiden jäsenten ilmoittaminen etukäteen verkkolomakkeella kisaa edeltävä maanantaina 11.8. kello 20.00 mennessä joukkueen yhteyshenkilön toimesta. Tämän jälkeen muutokset paikan päällä infossa.

          Osallistujalista julkaistaan maanantai iltana 11.8. klo 21 jälkeen tänne.

          Mittakaava

          Radoilla A B C on käytössä 1:10 000 ja radoilla D, E ja F on käytössä 1:7 500. HUOM! Muutos kevätkaudelta: D-lohkon mittakaava on 1:7500 (ennen 1:10 000)

          Ratapituudet ja rastien määrä

          • A 5,85 km 10 rastia
          • B 5,58 km 9 rastia
          • C 5,17 km 7 rastia
          • D 4,34 km 8 rastia
          • E 3,85 km 9 rastia
          • F 3,3 km 8 rastia

          Lähdöt, maali ja tulospalvelu

          Lähtöihin A B C on matkaa 2km ja lähtöihin D E F on matkaa 1,7km. Varaa riittävästi aikaa siirtymiin. Molempiin lähtöihin kuljetaan hiekka-/ulkoilutietä pitkin.ö Ole tarkkana lähdössä, että otat oman kartan!

          Maalista matkaa noin 300 metriä tulospalveluun. Muista leimaus maalissa sekä muista kulkea tulospalvelun kautta.

          Kuntosuunnistus

          Firmaliigaan voi osallistua myös kuntosuunnistajana ilman joukkuetta annettuja lähtöaikoja noudattaen. Kuntosuunnistus tapahtuu FL:n radoilla, joista voi valita omalle kuntotasolle ja käytettävälle ajalle sopivan.

          Maksu tapahtuu kuten Iltarasteille IR maksutavat tai ohjaamalla maksu yritykselle, jos tästä on sovittu yhteyshenkilön kanssa. Pistelaskussa kuntoilijoita ei huomioida.

          Ratamestarin lausunto

          Syksyn 2025 ensimmäinen Firmaliigan osakilpailu juostaan Solvallassa. Tarjolla on Solvallalle tyypillistä varsin vauhdikasta ja nautinnollista kallioloikotusta, jossa kesällä lenkkipolulla viihtyneet pääsevät hyödyntämään vahvuuksiaan. Rasteja on kaikilla radoilla varsin vähän, joten profiililtaan radat muistuttavat enemmän pitkän kuin keskimatkan suunnistusta. Lyhyemmät radat hyödyntävät urheiluopiston lähialueen ulkoilutie- ja polkuverkostoa, kun taas pidemmät radat kulkevat Punjonsuon ja Orajärven ympäristössä. Radoilla on jonkin verran kiellettyjä alueita ja tontteja – muistakaa, että näille ei saa mennä.

          Mukavaa Firmaliigan syyskauden avausta!

          Ratamestari Einari Heinaro

          Kumppanit

          Seuran kumppani Lumonite näkyy Firmaliigan yhteydessä: Firmaliigan kävijät saavat 10 % alennusta kaikista Valostore.fi -verkkokaupasta ostetuista Lumonite tuotteista koodilla FIRMALIIGA2427.

          Tulokset ja livelox

          Ratakohtaiset online tulokset
          Firmaliigan syksyn pistetilanne
          Solvallan ratakohtainen pistelaskenta

          Tuloksiin liittyvistä puutteista tai epäselvyyksistä sähköpostia jyrki.louhi at helsinginsuunnistajat.fi la 16.8 iltaan kello 20.00 mennessä.

          Firmaliigassa on käytössä Livelox reittien analysointia varten. Radat julkaistaan tapahtumapäivän iltana klo 19.

          Kevätkausi päätökseen, kiitokset osallistujille!

            Kiitos osallistujat ja tapahtuman rakentajat Firmaliigan kevätkaudesta 2025! Mukana tällä kaudella oli 119 joukkuetta ja jokaisessa tapahtumassa paljon kuntosuunnistajia! 

            Firmaliigakausi alkoi Luukin tapahtumalla 13.5. Radat suuntautuivat Sorvalampi-Halkolampi -alueelle, jossa menoa joudutti alueen runsas ulkoilutie- ja polkuverkosto. Seuraavaksi suunnattiin Pirttimäkeen, jossa ratamestari oli suunnittelussaan pyrkinyt huomioimaan varsinkin A- ja B-radoilla haastavampia ja hienompia avokalliomäkialueita ja pienipiirteisiä rinteitä. Isosuon alueesta pidettiin. Kevätkauden kolmas ja viimeinen suunnistus ei päästänyt ketään kovin helpolla, sillä Kisakalliossa Karnaisten korven radoissa riitti tekemistä kaikille lohkoille. Kovan sen kertaisen työn ja koko kevään urakan palkitsi Kisakalliossa sauna ja uinti järvessä! 

            A-lohkossa kevätkauden piikkipaikkaa pitää tällä kertaa Helen 1, viime kauden ja Firmasprintin voittajan Reaktor 1:n hengittäessä niskaan. Kolmantena porskuttaa Orion 1. Vielä kolme syyskauden osakilpailua ja sitten nähdään, mikä joukkue nappaan mukaansa FL-kiertopalkinnon. 

            Kiitos saamistamme palautteista. Kaudesta toiseen saamme eniten palautteita maastoista, radoista ja kartan mittakaavasta, kaikista puolesta ja vastaan. Kiitämme nöyrästi palautteen antajia, huomioimme ne kaikki ja kehitämme tapahtumaa mahdollisuuksien mukaan. Mielellämme kuulisimme ja ottaisimme lisääkin palautteita vastaan. Anna palautetta Firmaliigasta!

            Kuvassa Reaktor ottamassa Firmasprintin 2025 kiertopalkintoa vastaan. Onnittelut Reaktorille, hieno tuplavoitto FL2024 ja FS2025 peräjälkeen. 

            Syyskausi jatkuu tiistaina 12.8. Solvallasta, jolloin saamme nauttia Nuuksion maastoista ja ratamestari Einari Heinaron kommervenkeistä! Nyt oikein hyvää ja suunnistuksellista kesää! 

            Iltarasteilla nähdään! 

            Artikkelin kuva Harri Hollo

            Kevätkausi päättyy Kisakallioon!

              Firmaliigan kevään 2025 finaali suunnistetaan tiistaina 27.5. kolmikanta -yhteistyönä Kisakallion, Helsingin
              Suunnistajien ja Lohjalaisen Hiidenkiertäjien kanssa Kisakallion kampuksella Karnaisten korvessa. Pääratamestarina toimii pitkän linjan suunnistaja Harry Sainio ja apumiehenä Kisakallion Harri Hollo.

              Saapuminen ja aikataulu

              Kilpailukeskuksena firmaliigassa toimii perinteiseen tapaan Kisakallion Urheiluopisto Lohjalla. Kilpailukeskus toimii kenttäoloissa yleisurheilun juoksusuoralla. Parkkipaikoilta on matkaa tapahtumakeskukseen 50-200 metriä.

              Pysäköinti tapahtuu urheiluopiston parkkipaikoilla. Autot ohjataan parkkiin. Navigaattorin osoite Kaarina Karin Tie 4, 08360 Lohja. Suosittelemme kimppakyytejä ympäristösyistä.

              Ilmoittautuminen alkaa klo 16.30. Lähdöt klo 17 – 19 välisenä aikana ja maali sulkeutuu klo 20.

              Ilmoittautuminen ja osallistujalista

              Joukkueiden osalta etukäteen verkkolomakkeella kisaa edeltävä maanantaina 26.5. kello 20.00 mennessä joukkueen yhteyshenkilön toimesta. Tämän jälkeen muutokset paikan päällä infossa.

              Osallistujalista julkaistaan maanantai iltana 26.5. klo 21 jälkeen tänne.

              Lähdöt ja maali

              Firmaliigan A B C lähtevät omasta lähdöstään ja Firmaliigan radat D E F omasta lähdöstään. ABC lähtöön on matkaa noin 1000 metriä. DEF lähtöön on matkaa noin 500 metriä. Ole tarkkana lähdössä, että otat oman kartan! Lähdössä EI ole WC:tä!

              Tapahtumassa on käytössä etämaali, josta on noin 300 metrin kävelymatka kisakeskukseen.

              WC

              Jäähallin YLÄKERRAN WC-tilat ovat käytössä suunnistajien tarpeisiin. Käynti tiloihin jäähallin
              pitkältä sivulta. Ei nastareissa sisälle!

              Pesu ja sauna

              Kaikilla kilpailijoilla on mahdollisuus käydä suunnistuksen jälkeen uimassa uimarannalla
              Lohjanjärvessä. Rantasaunoissa lauteille mahtuu kerrallaan noin 10 henkeä per sauna. Sopu tilaa antaa.
              Miehille ja naisille on omat saunat. Saunan terassille ja saunatiloihin ei saa mennä nastareilla! OMA
              PYYHE mukaan! Rantasaunoille on noin 250 metrin kävelymatka kilpailukeskuksesta.

              Kuntosuunnistus

              Firmaliigaan voi osallistua myös kuntosuunnistajana ilman joukkuetta annettuja lähtöaikoja noudattaen. Kuntosuunnistus tapahtuu FL:n radoilla, joista voi valita omalle kuntotasolle ja käytettävälle ajalle sopivan.

              Maksu tapahtuu kuten Iltarasteille IR maksutavat tai ohjaamalla maksu yritykselle, jos tästä on sovittu yhteyshenkilön kanssa. Pistelaskussa kuntoilijoita ei huomioida.

              Myös Hiidenkiertäjien kuntorastit suunnistetaan Firmaliigan kanssa samaan aikaan samassa maastossa.
              Kuntorastien ja Firmaliigan radoilla on samoja rastipisteitä mutta kokonaisuudessaan jokainen rata on
              suunniteltu niin, että eri radoilla suunnistavista kilpailijoista ei ole hyötyä.

              Kumppanit

              Firmaliigan kumppani on Kisakallion urheiluopisto. Käythän tutustumassa tiloihin ollessasi siellä!

              Kahvila Sportti Urheiluopiston päärakennuksessa palvelee normaalisti. Tervetuloa herkuttelemaan.

              Kokoustiloja Kisakalliossa: Mikäli joukkue tarvitsee ennakkoon joukkuetaktiikan luomiseen kokoustiloja, suoritusten jälkeen lisätreeniä, syksyn osakilpailuihin valmennusohjelman kuntotesteillä, johtoryhmää innostavat tilat
              strategiatyöhön tai haluatte järjestää vaikka koko henkilökunnan iloksi liikuntapäivän kaikilla herkuilla,
              ottakaa yhteyttä harri.hollo@kolmekampusta.fi

              Seuran kumppani Lumonite näkyy Firmaliigan yhteydessä: Firmaliigan kävijät saavat 10 % alennusta kaikista Valostore.fi -verkkokaupasta ostetuista Lumonite tuotteista koodilla FIRMALIIGA2427.

              Ratamestarin lausunto

              “Vuoden 2025 Firmaliigan kevään finaali ja Hiidenkiertäjien kuntorastit suunnistetaan Kisakalliossa
              Karnaistenkorven legendaarisessa maastossa. Ensimmäiset kilpailut samassa metsässä järjestettiin 1971. Tuolloin kisattiin MM-katsastuksissa. Maastossa on sen jälkeen kilpailtu ahkerasti eri vuosikymmeninä niin kansallisten kilpailujen, Fin5-rastiviikon kuin Nuorten Jukolankin merkeissä. Maasto on toiminut myös lukuisten harjoitusten
              näyttämönä useilla nuorten leireillä eri jaksoina kun VOL-leiriläiset, Leimauksen osallistujat ja Kisakallion
              suunnistuksen yläkoululeiriläiset ovat etsineet rasteja Karnaisista.

              Kartta on laadukasta Arvo Paulinin käsityötä, jota on viime vuosina päivitetty tarpeen mukaisesti.
              Ratamestareina olemme pyrkinyt luomaan Firmaliigan arvoiset radat, jossa sekä reitinvalinnat että tarkka
              rastinotto on tärkeää. Hyvin maastomme tuntevina näemme maastossa mäkineen jollain lailla samaa
              kuin tulevassa Mikkelin Jukolassa”

              Ole tarkkana että noudatat karttaan merkittyjä kiellettyjä alueita!”

              Harry Sainio ja Harri Hollo

              Tulokset ja livelox

              Ratakohtaiset online tulokset
              Firmaliigan pistetilanne
              Kisakallion ratakohtainen pistelaskenta

              Tuloksiin liittyvistä puutteista tai epäselvyyksistä sähköpostia jyrki.louhi at helsinginsuunnistajat.fi la 31.5. iltaan kello 20.00 mennessä, jonka jälkeen lohkojen pistetilanne jäädytetään.

              Firmaliigassa on käytössä Livelox reittien analysointia varten. Radat julkaistaan tapahtumapäivän iltana klo 19.

              Mukavia rasteja ja muistakaa sauna suorituksen jälkeen!

              Toinen osakilpailu suunnistetaan Pirttimäestä

                Firmaliiga jatkuu toisella osakilpailulla tiistaina 20. toukokuuta Pirttimäessä. Ratamestarina toimii valmennuksen urheilija Karim Mbembela. Pirttimäen radat suuntautuvat Isosuon suuntaan.

                Saapuminen ja aikataulu

                Pirttimäen ulkoilumajan osoite on Kunnarlantie 110, mutta jos käytät navigaattoria, laita osoitteeksi Kunnarlantie 112. Pysäköintipaikkoja on Pirttimäen  lisäksi Espoon Automuseon pihassa ja Myllyjärven parkkipaikalla (Myllyjärventie). Kummastakin on noin 1,5  kilometriä Pirttimäkeen. Espoon Automuseon osoite on Bodomintie 35, mutta Firmaliigan pysäköintiin ajetaan Snettansintien portista. Risteyksissä rastiliput opasteena.

                Pirttimäen pysäköintitilat ovat ahtaat, ja sinne otetaan vain autoja, joissa on vähintään neljä henkilöä. Autojen täyttämiseksi voi sopia tapaamisen Oittaan uimarannan pysäköintipaikalla tai automuseolla.
                Pirttimäkeen ajaa HSL:n linja 246 Espoon asemalta.

                Ilmoittautuminen aukeaa klo 16.30 ja suunnistamaan voi lähteä klo 17–19 välisenä aikana ja maali sulkeutuu klo 20.

                Ilmoittautuminen ja osallistujalista

                Joukkueiden osalta etukäteen verkkolomakkeella kisaa edeltävä maanantaina 19.5. kello 20.00 mennessä joukkueen yhteyshenkilön toimesta. Tämän jälkeen muutokset paikan päällä infossa.

                Osallistujalista julkaistaan maanantai iltana 19.5. klo 21 jälkeen tänne.

                Mittakaava

                Radoilla A B C ja D on käytössä 1:10 000 ja radoilla E ja F on käytössä 1:7 500.

                Ratapituudet

                • A-rata 6,2 km
                • B-rata 5,5 km
                • C-rata 4,9 km
                • D-rata 4,4 km
                • E-rata 4,1 km
                • F-rata 3,8 km

                Matkat lähtöön ja maali

                Matkat molempiin lähtöihin ovat noin 1 km. Toisesta lähdöstä lähtevät radat A, B ja C ja toisesta D, E ja F eli tarkistakaa, että menette varmasti oikeaan lähtöön. Lähdöt sijaitsevat kuitenkin vierekkäin, joten kovin kauas ei voi eksyä, kunhan seuraa vain viitoitusta.

                Maali sijaitsee Pirttimäen kahvilan ja pysäköinnin välittömässä läheisyydessä.

                Ratamestarin lausunto

                Tämän vuoden Firmaliigan toisessa osakilpailuissa päästään kisailemaan varmasti monelle tutulla Nuuksion Pirttimäen alueella. Alueena Pirttimäki tarjoaa monipuolisia haasteita eri taitotasoihin nähden. Alueella on paljon selkeitä polkuja ja ulkoiluteitä, joihin vähemmän kokemusta omaavien suunnistajien on helppo tukeutua. Uskon myös, että erityisesti Pirttimäen pienipiirteiset rinteet tuovat kokeneillekkin suunnistajille haasteita riittävästi.

                Ratasuunnittelussa onkin pyritty käyttämään radoilla A-D näitä haastavampia ja hienompia avokalliomäkialueita ja pienipiirteisiä rinteitä. Radoilla E ja F on tukeuduttu enemmän polkuihin ja rastipisteet ovat myös selkeämpiä. Monella varmasti on myös katse saman viikon viikonloppuna juostavaan SM-keskimatkaa ja pidemmille radoille on pyritty saamaan myös keskimatkaa vastaavia elementtejä.

                Erityisesti alkupään ja puolenvälin mäkialueilla rasteja on erittäin paljon ja tiuhaan. Tarkistakaa koodit niin on parempi mieli lähteä kotiin kun on saanut tuloksen. 

                Kaikilla radoilla on myös jonkin näköistä siirtymäväliä tarjolla mäkialueelta toiselle, joka saattaa tarjota jonkin näköistä reitinvalintaa. Etenkin pitemmillä radoilla loppuun on vielä jätetty muutama haastava piste.

                Kokonaisuudessaan maaston monipuolisuus tarjosi hyviä mahdollisuuksia luoda monenlaisia ratoja eri taitotasoihin nähden. Maastopohja on myös pääosin hyvä, joka tarjoaa varmasti myös nautinnollisuutta suunnistamiseen. 

                Tervetuloa nauttimaan suunnistuksesta tai virittelemään vielä kevätkuntoa Pirttimäkeen.

                Ratamestari Karim Mbembela

                Kuntosuunnistus

                Firmaliigaan voi osallistua myös kuntosuunnistajana ilman joukkuetta annettuja lähtöaikoja noudattaen. Kuntosuunnistus tapahtuu FL:n radoilla, joista voi valita omalle kuntotasolle ja käytettävälle ajalle sopivan.

                Maksu tapahtuu kuten Iltarasteille IR maksutavat tai ohjaamalla maksu yritykselle, jos tästä on sovittu yhteyshenkilön kanssa. Pistelaskussa kuntoilijoita ei huomioida.

                Kumppanit

                Suunnistajan Kauppa on paikalla.

                Helsingin Suunnistajien yhteistyökumppani Polku Hotelli Nuuksion kansallispuistossa tarjoaa 10 % alennuksen koodilla HSPolku, kun teet huonevarauksen Polku Hotellin verkkosivujen kautta.

                Seuran kumppani Lumonite näkyy Firmaliigan yhteydessä: Firmaliigan kävijät saavat 10 % alennusta kaikista Valostore.fi -verkkokaupasta ostetuista Lumonite tuotteista koodilla FIRMALIIGA2427.

                Tulokset ja livelox

                Ratakohtaiset online tulokset
                Firmaliigan pistetilanne
                Pirttimäen ratakohtainen pistelaskenta

                Tuloksiin liittyvistä puutteista tai epäselvyyksistä sähköpostia jyrki.louhi at helsinginsuunnistajat.fi la 24.5. iltaan kello 20.00 mennessä, jonka jälkeen lohkojen pistetilanne jäädytetään.

                Firmaliigassa on käytössä Livelox reittien analysointia varten. Radat julkaistaan tapahtumapäivän iltana klo 19.

                Suunnistuksellista Firmaliigatiistaita kaikille!

                Luukin 13.5. tapahtuma aloittaa kevään Firmaliigan

                  Tiistaina 13. toukokuuta järjestetään kauden ensimmäinen Firmaliiga tapahtuma Luukissa, josta radat suuntautuvat Sorvalampi – Halkolammelle päin. Ratamestarina toimii kokenut Kari Matilainen.

                  Matkaan starttaa jälleen joukkueita A – F lohkoihin tasaisesti jaettuna reipas määrä, yhteensä 118 joukkuetta. Tervetuloa mukaan!

                  Saapuminen ja aikataulu

                  Luukin ulkoilumaja, Luukintie 33, sijaitsee Vihdintien (tie 120) läheisyydessä. Rastilippu on opasteena Vihdintien ja Luukintien risteyksessä. Pysäköinti on Luukin niityllä. Bussilinja 345 tulee Elielinaukiolta Vihdintietä ja tekee kierroksen Hämeenkylän ja Askiston kautta.

                  Ilmoittautuminen aukeaa klo 16.30 ja suunnistamaan voi lähteä klo 17–19 välisenä aikana ja maali sulkeutuu klo 20.

                  Ilmoittautuminen ja osallistujalista

                  Joukkueiden osalta etukäteen verkkolomakkeella kisaa edeltävä maanantaina 12.5. kello 20.00 mennessä joukkueen yhteyshenkilön toimesta. Tämän jälkeen muutokset paikan päällä infossa.

                  Osallistujalista julkaistaan maanantai iltana 12.5. klo 21 jälkeen tänne.

                  Mittakaava ja kartta

                  Kartan mittakaava on 1 : 10 000 radoilla A, B, C ja D sekä 1 : 7 500 radoilla E ja F. Karttaa on päivitetty v. 2024-25. Kartan koko A4.

                  Ratapituudet

                  • A                   6,7 km  18 rastia
                  • B                   6,1 km  15 rastia
                  • C                   5,3 km  16 rastia
                  • D                   4,4 km  13 rastia
                  • E                   3,9 km  13 rastia
                  • F                   3,4 km    9 rastia

                  Matkat lähtöön ja maali

                  ABC- radoilla matkat lähtöön ovat n. 150m ja DEF-radoilla n.1400m ulkoilutietä pitkin. Etämaalista on matkaa kilpailukeskukseen 300m.

                  Ratamestarin lausunto

                  “Nyt, kun Halkolammen ja Luukki-Sorvalammen karttatiedostot on yhdistetty, päästään pitkästä aikaa Luukissa juoksemaan samanaikaisesti Vihdintien pohjois- ja eteläpuolella ajantasaisella kartalla. Itse Vihdintie on merkitty kartalle kielletyksi alueeksi, eikä sitä (eikä myöskään tien piennaraluetta) saa käyttää kulkureittinä. Vihdintien toiselle puolelle siirtyminen tapahtuu ulkoilutien tunneleiden kautta.

                  Maasto on ulkoilualuetta, missä menoa jouduttaa alueen runsas ulkoilutie- ja polkuverkosto; tämän lisäksi maastossa risteilee runsaasti karttaan merkitsemättömiä heikompia uria. Suunnistuksellisuuden lisäämiseksi – ja em. maaston rikkonaisuuden vuoksi – radat ovat runsasrastisia ja enemmän keskimatkatyylisiä. Radat ovat sijoitettu tällä kertaa enimmäkseen avokalliomaastoon, missä vuorottelevat pienipiirteiset avokalliomäet ja niiden väliset suo- ja soistuvanotkelmat. Mäet ovat tyypillisesti 10-15 metrisiä (enimmillään 20-30 metrisiä), mutta jatkuva pieni ylös-alas -rynkytys kerryttää kokonaisnousua ja tuo fyysisyyttä radoille”

                  Muita ohjeita ja varoituksia

                  • Jukolan ja Venlojen viestin tyylisesti rastien koodit ovat merkitty karttaan rastinumeron viereen. Lisäksi karttaan on tulostettu kuvalliset rastinmääritteet. Rasteja on paikoin lähekkäin, tarkista koodi.
                  • A- ja B-radat ovat ristiratoja. Ole huolellinen, että kierrät rastit oikeassa järjestyksessä.
                  • Radoille osuu muutamia jyrkkiä ja jyrkänteisiä rinteitä, missä kannattaa erityisesti alas mennessä olla varovainen, ja valita itselle turvallinen reitti.
                  • Kaikki radat ylittävät Luukin golfkentän parkkipaikalle menevän tien, missä kulkee jonkin verran autoliikennettä. Tarkkaavaisuutta tien ylitykseen!
                  • B-radalla on mahdollinen reitinvalinta, joka kulkee DEF-lähdön vierestä. B-radan karttaan on merkitty DEF-lähdön alue kielletyksi alueeksi, ko. alueen voi kiertää itä- tai länsipuolelta. Osa alueen reunasta on merkitty maastoon kielletyn alueen nauhalla.
                  • Maastossa on myös IR Extra Halkolampi – WOC2025 harjoituksen rastilippuja. Tunnistat nämä siitä että näillä rastilipuilla ei ole leimasinta eikä rastikoodia.

                  HUOM! kartta lähtöön julkaistaan maanantaina 12.5. tähän alle

                  Kuntosuunnistus

                  Firmaliigaan voi osallistua myös kuntosuunnistajana ilman joukkuetta annettuja lähtöaikoja noudattaen. Kuntosuunnistus tapahtuu FL:n radoilla, joista voi valita omalle kuntotasolle ja käytettävälle ajalle sopivan.

                  Maksu tapahtuu kuten Iltarasteille IR maksutavat tai ohjaamalla maksu yritykselle, jos tästä on sovittu yhteyshenkilön kanssa. Pistelaskussa kuntoilijoita ei huomioida.

                  Kumppanit

                  Suunnistajan Kauppa on paikalla.

                  Helsingin Suunnistajien yhteistyökumppani Polku Hotelli Nuuksion kansallispuistossa tarjoaa 10 % alennuksen koodilla HSPolku, kun teet huonevarauksen Polku Hotellin verkkosivujen kautta.

                  Seuran kumppani Lumonite näkyy Firmaliigan yhteydessä: Firmaliigan kävijät saavat 10 % alennusta kaikista Valostore.fi -verkkokaupasta ostetuista Lumonite tuotteista koodilla FIRMALIIGA2427.

                  Tulokset ja livelox

                  Ratakohtaiset online tulokset
                  Firmaliigan pistetilanne
                  Luukin ratakohtainen pistelaskenta

                  Tuloksiin liittyvistä puutteista tai epäselvyyksistä sähköpostia jyrki.louhi at helsinginsuunnistajat.fi la 17.5. iltaan kello 20.00 mennessä, jonka jälkeen lohkojen pistetilanne jäädytetään.

                  Firmaliigassa on käytössä Livelox reittien analysointia varten. Radat julkaistaan tapahtumapäivän iltana klo 19.

                  Suunnistuksellista Firmaliigatiistaita kaikille!

                  Kuvia maastosta, kuvat ratamestari Kari Matilainen

                  Firmaliigan ilmoittautuminen käynnissä!

                    Nyt on aika koota joukkueet, merkitä päivät kalenteriin ja hoitaa ilmoittautuminen kauden 2025 Firmaliigaan.
                    Kevään alustava lohkojako täältä pohjana syksyn 2024 lopputulokset. Täältä Ilmoittautuminen. Ilmoita joukkueesi 9.5. mennessä. Nyt voit ilmoittaa joukkueen vain puolikkaallekin kaudelle.

                    Firmaliiga 2025 tarjoaa osallistujilleen jälleen kerran pääkaupunkiseudun parhaimpia metsämaastoja. Aikaisemminkin käytettyjen Kisakallion, Luukin, Pirttimäen ja Solvallan maastojen lisäksi viedään kilpailijat syyskaudella uutuutena Kurjolammen ympäristöön. Sekä kevät- että syyskauden päätöstapahtumien yhteydessä osallistujajoukkueille tarjotaan mahdollisuus jälkipeleihin saunomisen merkeissä. Kevätkaudella päätöstapahtumaa tukee Kisakallion urheiluopisto ja syyskaudella Hotelli Polku. Firmaliigan tapahtumat 2025

                    Kuka voittaa tällä kaudelle hienon kiertopalkinnon ja joukkueelle maksuttoman osallistumisen Nuuksion Huurteiseen? Voittaja on siis kevään ja syksyn osakilpailujen yhteispisteiden voittaja. Onko se viime vuoden Firmaliigan ja tämän vuoden Firmasprintin voittaja, vai löytyykö Reaktorille haastajia?

                    Alla kuvia vuoden 2024 Firmaliigan osakilpailuista ja Reaktorilla toistaiseksi majaileva kiertopalkinto.

                    Firmasprintin kausi päätökseen!

                      Kevään 2025 Stadin Sprintticup ja Firmasprintti saatiin päätökseen aurinkoisessa säässä Munkkiniemessä, kun paikalla oli kauden ennätysosanottajajoukko suunnistajia. Munkkiniemessä oli tähänastisen kevään lämpimin sää 18 astetta, kun osallistujat pääsivät nauttimaan viime kevään pudotussprintin SM-kisoista tutusta maastosta, johon Topi Syrjäläinen oli laatinut mainiot radat.

                      Firmasprintin kolmen osakilpailun voiton varmisti viimeisessä osakilpailussa Reaktor, joka hallitsi kaikkia osakilpailuja, saaden parhaat pisteet niistä jokaisesta. Tasaisempaa vääntöä oli kakkos- ja kolmossijoista mutta lopulta toiseksi tuli CGI1 ja kolmanneksi FGI. Onnea koko kärkikolmikolle! Joukkueita osallistui tänä keväänä mukavasti, 20 kappaletta.

                      Firmasprintin voittajajoukkue saa hienon kiertopalkinnon, joka ojennetaan ensimmäisessä Firmaliigan osakilpailussa Luukissa 13.5.

                      Firmasprintin tuloslaskenta löytyy täältä. Viimeisen osakilpailun tuloslinkit löytyvät täältä.

                      Kiitos kaikille Firmasprinttiin ja Sprintticupiin osallistujille ennätyskeväästä!

                      Ensi viikolla siirrytään kaupungista metsän puolelle, kun Iltarastikausi pyörähtää käyntiin Pirkkolassa maanantaina 7. huhtikuuta. Iltarastikalenterissa on jo kaikki kauden 2025 tapahtumat.

                      Firmaliiga alkaa 13.5. Luukin osakilpailulla. Kevään Firmaliigasta lisää hetken päästä. Tällä sivulla on ohjeet ja linkki ilmoittautumiseen. Voit jo ilmoittaa joukkueita mukaan Firmaliigaan.